Unelmien Helsinki -ohjelmassa keskustellaan 26.09.2007 keskiviikkona leipäjonoista ja köyhyydestä Helsingissä. Pauliina Siniauerin toimittamassa ohjelmassa kysytään, mikä ajaa ihmiset leipäjonoihin ja miksi jonoja ei saada lyhennettyä Helsingissä. <SPA.&NBSP;.&NBSP;. p <>
. . . Helsingissä ruoka-avun hakijoissa on. . .
. . . Siiki ja ruoka-avun hakijat. . . .
26.9.2007 Kaupunki
PUHEOHJELMIA JA HAASTATTELUJA ”UNELMIEN HELSINKI” –OHJELMASSA:
>>Unelmien Helsinki 26.09.2007<<2min, 1mb
Viisitoista vuotta Pelastusarmeijan vapaaehtoistyöntekijänä toiminut Sinikka Ludberg kertoo puolentoista vuosikymmenen aikana näkemistään muutoksista Helsingin leipäjonoissa.
>>Unelmien Helsinki 26.09.2007<<2min, 1mb
Miltä Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyösäätiön toiminnanjohtajasta tuntuu nähdä sadat ihmiset jonottamassa ruoka-avustusta? Jonna Rantamäen haastattelussa Heikki Hursti.
>>Unelmien Helsinki 26.09.2007<<6min, 3mb
Jonna Rantamäen haastattelussa sosiaalityöntekijä Anna-Mari Siiki joka toimi jalkautuneena sosiaalityöntekijänä Myllypuron leipäjonoissa usean vuoden ajan. Miten voi olla mahdollista, että ihminen joka kokee olevansa niin köyhä, ettei rahat riitä ruokaan saa hakemukselleen sosiaalitoimistolta hylkäävän päätöksen?
Kuten leipäjonosta raportoineet Anna-Mari Siiki ja Kati Grönlund (2002) ovat tuoneet esiin niin hyvinvointivaltiossa voi joutua elämään niin niukkojen perusturvaetuuksien varassa, että ne eivät riitä elämiseen, vaan on pyrittävä hakemaan lisätuloa niillä keinoin, jotka ovat käytössä. Monet leipäjonossa käyvät ovat työmarkkinoilta poissuljettuja. Leipäjonossa seisominen – tai vapaaehtoistyö siellä – käy työstä ja ruokakassi turvaa perustoimeentulon ilman, että koettiin itseä syrjäytyneeksi. Kolmanneksi, kohtalotovereiden joukko tarjoaa osallisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kun maksutonta ruokaa on saatavilla, sitä myös haetaan. Ihminen sopeutuu ja sopeutetaan. Leipäjono on ollut otollinen paikka tehdä sosiaalityötä. Ihmisillä on ollut tarve keskustella ja saada sosiaalityöntekijän näkökulmaa asioihinsa. Sosiaalityö leipäjonossa on tarjonnut kurkistuksen niukkuuden maailmaan, jota myöten työotteeseen saattoi tulla uutta inhimillisyyttä.
Leipäjonossa paikataan jatkuvaa niukkuutta
Leipäjonossa käyvät ihmiset ovat köyhiä, mutta heidän asemansa ei ole kaikkein huonoin. Jotta jaksaisi käydä kerran viikossa leipäjonossa, jonottajan täytyy olla toimintakykyinen, säännöllinen ja aktiivinen. Muun muassa tällaisia tuloksi saivat leipäjonoon jalkautuneet Helsingin kaupungin sosiaalityöntekijät.
JUHA KOSKINEN, ANNA-MARI SIIKI
Herttoniemen seurakunta on jo vuosia jakanut ruokaa Myllypurossa. Toiminnasta vastaa Myllypuron kirkon vapaaehtoistyöntekijöiden ruoka- ja palveluryhmä. Kauppiaiden lahjoittamaa ruokaa jaetaan kaksi kertaa viikossa. Ruoanhakijoita on kullakin kerralla 350 - 450 eri puolilta Helsinkiä. Säännöllisesti paikalla käy noin puolet.
Ruoan jakelu tapahtuu hyvin suunnitellusti ja järjestelmällisesti. Koska ruoan määrä on rajallinen , jonottajille jaetaan satunnaiset numerolaput. Ensimmäiset tulevat paikalle jo ennen aamukahdeksaa. Tarjolla on monipuolisesti ruokaa, jota jaetaan tuoteryhmittäin: maito, leipä, liha, hedelmät, vihannekset jne. Hakija voi ottaa jokaisesta tuoteryhmästä yhden tuotteen kassiinsa, kaikkiaan n. 10 - 15 tuotetta. Leipää on yleensä tarjolla yli tarpeen. Aikaa jonottajalla kuluu koko tapahtumaan tuurista riippuen 3 - 4 tuntia.
Useimmilla heikko työkyky
Muuttuvilla työmarkkinoilla leipäjonolaiset ovat varsin huterassa asemassa. Useimmilla työkyky ja resurssit ovat heikot: korkea ikä, pitkä työttömyys, heikko ammattitaito, kielitaidottomuus, päihteet ja mielenterveysongelmat tekevät työnsaannista ja tätä kautta lisätulojen hankkimisesta vaikeaa ellei lähes mahdotonta.
Leipäjonossa kävijät ovat pääsääntöisesti sosiaaliturvan piirissä: tietoa sosiaalietuuksista on ja niitä on haettu. Suurimmalla osalla leipäjonolaisista sosiaaliturvaetuudet näyttivät olevan kutakuinkin kunnossa. Joka viidennellä tulot ylittivät toimeentulotukinormin. Ensisijaisten etuuksien taso voi kuitenkin olla niin alhainen, että niiden varassa eläminen pidempään merkitsee jatkuvaa niukkuutta.
Ruoan maksuton jakelu voi myös passivoida ihmisiä, joilla saattaisi olla mahdollisuuksia myös työllistyä. Kun elämä perusetuuksien sekä viikoittaisen ruokakassin turvin on niukkuudesta huolimatta jonkinlaisessa tasapainossa, ei halua muutoksiin ole.
Vaikka leipäjonolla saattaa olla joitakin ei-toivottuja piirteitä tai vaikutuksia, niukkuudessa ja syrjäytymisuhan alla eläville ihmisille se tarjoaa mahdollisuuden kohentaa hyvinvointiaan niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.
Kirjoittajat ovat Helsingin kaupungin Itäkeskuksen sosiaalipalvelutoimiston sosiaalityöntekijöitä
Dialogi 5/2001 sivu 17a.
Urbaania marjastusta vai äärimmäistä köyhyyttä
1. Leipäjono on sosiaalinen tapahtuma
Lähtö leipäjonoon kaksi kertaa viikossa on elämän kiinnekohta. Siellä tapaa tuttuja ja voi vaihtaa kuulumiset. Leipäjono on tietynlainen yhteisö, johon kävijä voi kuulua. Jonottajat antavat vertaisapua toisilleen. Ruoanjakelun järjestää yli 30 vapaaehtoistyöntekijän joukko, joille työ antaa iloa ja yhteenkuuluvuutta.
2. Ruokakassin saa varmasti
Jos on ajoissa jonottamassa, ruokakassin saa varmasti. Toimeentulotuesta ei sen sijaan voi koskaan olla varma. Leipäjonossa ei myöskään tarvitse esittää lippuja ja lappuja eikä perustella avun tarvetta. Jonossa saa olla anonyymi.
3. Urbaania marjanpoimintaa - ruokakassi on ihmisen lisätulo
Leipäjonossa käynti antaa liikkumavaraa omassa taloudessa. Ruokakassista säästyvän rahan voi käyttää muihin kuluihin, joita esimerkiksi toimeentulotuen normilaskelmassa ei oteta huomioon.
4. Toimeentulotuki tai muut etuudet eivät kata kaikkia menoja
Leipäjonoissa kävijöillä on usein sellaisia menoeriä, joita toimeentulotuen normeissa ei oteta huomioon. Pidempiaikainen toimeentulotuella eläminen johtaa vääjäämättä köyhyyteen, koska toimeentulotuen taso on mitoitettu väliaikaiseksi turvaksi. (JK, AS)
Päivitetty 26.9.2001
© Stakes 2001
